Skip to content
Henrik Olin
Henrik Olin

Olen Vihdissä asuva keskustalainen kuntapoliitikko sekä aktiivinen reserviläinen. Olen seurannut politiikka lapsesta saakka ja nähnyt keskustan ylä- ja alamäkiä. Lähdin lopulta mukaan toimintaan kuntavaaleissa 2021. Minulle tärkeitä asioita ovat alueellinen tasa-arvo sekä mahdollisuus saada julkisia palveluita asuinpaikasta riippumatta. Ilmastonmuutoksen myötä myös ympäristö asiat puhututtavat ja haluan vaikuttaa ympäristöteemoihin rakentavasti. Ihmisillä pitää olla mahdollisuus sovittaa normaali elämä ja ympäristöteemat yhteen. Taloudellisesti vahva Vihti takaa palveluita myös hieman sivummalle, mutta kaikkea ei kannata keskittää kuntakeskukseen. Arkeni kautta tunnen parhaiten lapsiperheiden asioita. Toimin kunnallisissa luottamustehtävissä kunnanvaltuutettuna sekä sivityslautakunnan jäsenenä.

  • Etusivu
Henrik Olin

Olen Vihdissä asuva keskustalainen kuntapoliitikko sekä aktiivinen reserviläinen. Olen seurannut politiikka lapsesta saakka ja nähnyt keskustan ylä- ja alamäkiä. Lähdin lopulta mukaan toimintaan kuntavaaleissa 2021. Minulle tärkeitä asioita ovat alueellinen tasa-arvo sekä mahdollisuus saada julkisia palveluita asuinpaikasta riippumatta. Ilmastonmuutoksen myötä myös ympäristö asiat puhututtavat ja haluan vaikuttaa ympäristöteemoihin rakentavasti. Ihmisillä pitää olla mahdollisuus sovittaa normaali elämä ja ympäristöteemat yhteen. Taloudellisesti vahva Vihti takaa palveluita myös hieman sivummalle, mutta kaikkea ei kannata keskittää kuntakeskukseen. Arkeni kautta tunnen parhaiten lapsiperheiden asioita. Toimin kunnallisissa luottamustehtävissä kunnanvaltuutettuna sekä sivityslautakunnan jäsenenä.

Vihdin kunta

Länsirata pohdintaa

Henrik Olin, 1.12.202530.12.2025

Vihdin kunnanvaltuusto kokoontui 1.2.2025 päättämään Länsiradan osakassopimukseen osallistumisesta. Aiemmin Turku ja Espoo olivat hyväksyneet osakassopimuksen ja Vihti oli vuorossa seuraavana. Kirjoittelin omista matkustajajuna kokemuksistani Vihdissä aiemmin kesällä.https://www.holin.fi/yleinen/matkustajaliikenne-hanko-hyvinkaa-radalla/ Osakasopimuksesta Länsiradasta on puhuttuu paljon polittiisien päättäjien keskuudessa jo usean vuoden ajan ja vihdoin tuli päätöksenteon aika. Kuntalaiset aktivoituvat asian suhteen mitä lähemmäksi…

Vihdin kunta

Sivistyslautakunnan valinta

Henrik Olin, 30.9.202530.12.2025

Vihdin kunnanvaltuusto aloitti uuden valtuustokauden 2.6.2025. Tämä oli ensimmäinen kerta kun sain osallistua varsinaisena kunnanvaltuutettuna valtuuston kokoukseen. Kokous venyi historiallisen pitkäksi (12,5 tuntia) ja maratonkokous oli Suomen kolmanneksi pisin kokous ja Vihdin valtuuston pisin kokous.https://www.hs.fi/pkseutu/art-2000011280334.html Valtuuston kokouksessa yritettiin valita lautakuntien kokoonpano uudelle valtuustokaudelle. Valinta osoittautui ””haastavaksi” koska lautakuntien sukupuolijakaumaa ei…

Otalampi

Matkustajaliikenne Hanko Hyvinkää radalla.

Henrik Olin, 28.7.202530.12.2025

Otalampelaisena ilokseni huomasin että matkustajaliikenne palasi Hangon radalle tänä kesänä H- juna yhteyden kautta. Tämä oli hyvä uutinen myös Vihdille. (https://www.vrgroup.fi/fi/vrgroup/uutiset/uusi-junayhteys-vie-kesareissaajat-suoraan-riihimaelta-hankoon-kesan-h-lahijunalla-todella-innokas-vastaanotto-240620251630/ ) Matkustajaliikenne loppui radalla vuonna 1983, jonka jälkeen radalla ei ole ollut säännöllistä henkilöliikennettä. Samalla Otalammen rautatieasema hiljeni matkustajaliikenteen osalta. Rantaradan liikenne oli poikki Turun suuntaan välillä Helsinki –…

Vihdin kunta

Kuntavaalitulos

Henrik Olin, 18.4.202530.12.2025

Kuntavaalit on pidetty ja pulinat pois! Parasin omaa tulostani 59 äänellä verrattuna vuoden 2021 vaaleihin oman äänisaaliini ollessa 99 ja tulin valituksi Vihdin kunnan valtuustoon. Otan tuloksen vastaan nöyränä mutta innokkaana. En uskonut että tulen valituksi mutta ilmeisesti muut uskoivat. Kiitos luottamuksesta! https://www.holin.fi/vaalit/ehdolla-kuntavaaleissa/ Aion olla jatkossakin kuntalaisten tavoitettavissa ja jatkan…

Vaalit

Vihdin teatterin avustuksesta

Henrik Olin, 20.3.202530.7.2025

Laadin oheisen vastineen liittyen Vihdin uutisten artikkeliin, Vihdin teatterin avustushakemuksesta (VU 19.3) https://www.vihdinuutiset.fi/paikalliset/8354165 Otan kantaa asiaan hyvinvointilautakunnan varapuheenjohtajana ja toimin kyseisen pykälän ajan kokouksen puheenjohtajana. Hankala taloudellinen tilanne näkyy hyvinvointilautakunnan avustushakemusten määrän lisääntymisenä, mutta jaettavat avustukset eivät ole nousseet samassa suhteessa.  Lautakunta käyttää avustuspäätöksissään hakemuksessa annettuja tietoja päätöksen pohjina. Julkisen…

Vaalit

Ehdolla kuntavaaleissa

Henrik Olin, 1.3.202530.12.2025

Maailmanpolitiikan ollessa murroksessa ja kansainväisten suhteiden muuttuessa suoraksi tosi tv ohjelmaksi , voit itse vaikuttaa kenelle annat äänesi kuntaavaaleissa 😉 Päättäjänä en tarjoa toiminnassani suurta viihdettä tai henkeäsalpaavia juonenkäänteitä🤡 Keskityn ennemmin hoitamaan kuntalaisten asioita. ✊ Huhtikuun kuntavaaleissa valitaan uudet päättäjät hoitamaan mm. seuraavia kuntalaisten asioita. 👉 Koulutus ja varhaiskasvatus 👉Ympäristöpalvelut…

Yhdysvaltojen presidentinvaalit

Henrik Olin, 4.11.202430.7.2025

Yhdysvaltojen presidentinvaalit ovat tärkeä osa maan poliittista järjestelmää ja vaalit pidetään joka neljäs vuosi. Presidentti valitaan valitsijamiesjärjestelmän kautta, ei suhteellisen äänimäärän kautta kuten Suomessa. Ensimmäiset vaalit järjestettiin vuonna 1788, ja seuraavat vaalit huomenna. Ehdokkaat valitaan puolueiden esivaaleissa ja vaaleissa äänestetään sekä presidentistä että varapresidentistä. Jokainen osavaltio toimii omana äänestyalueenaan ja…

Otalampi

Fingridin 2×400 kilovoltin voimajohtoyhteyden laajennus Otalammella

Henrik Olin, 4.11.202430.12.2025

Kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj suunnittelee uutta 2×400 kilovoltin voimajohtoyhteyttä Hausjärven Hikiän ja Inkoossa sijaitsevan sähköaseman välille. Hankkeen taustalla on Suomen ja Viron välisen kolmannen rajasiirtoyhteyden, Estlink 3:n, liittäminen Suomen kantaverkkoon. Nykyisellään voimalinjan maastokäytävä kulkee Salmen ulkolualueen läpi Härkälään ja sieltä Selin kautta Perttulaan. Hankesuunnitelman mukaan uusi voimajohtokäytävä sijoittuisi suurelta osin nykyisen…

Kyberturvallisuus

Informaatiovaikuttaminen

Henrik Olin, 12.8.202430.12.2025

Britannian mellakat ovat nostaneet esiin ulkomailta masinoidun vihamielisen informaatiovaikuttamisen. Heinäkuun lopussa tapahtui kansalaisia järkyttänyt puukkohyökkäys, jossa sai surmansa kolme lasta. Pian tapahtuman jälkeen alkoi sosiaalisen median alustoilla levitä väärää tietoa hyökkääjän taustasta ja motiiveista. Tämä johti mellakoihin, jossa tuhottiin omaisuutta ja hyökkäiltiin polisia vastaan. Kansalaisia järkyttänyt ja tunteisiin vaikuttanut tapahtuma…

Sivustoni on auki

Henrik Olin, 10.6.202430.7.2025

Sain vihdoin konffattua oman sivustoni auki. Olen Vihdissä asuva keskustalainen kuntapoliitikko sekä aktiivinen reserviläinen. Olen seurannut politiikka lapsesta saakka ja nähnyt keskustan ylä- ja alamäkiä. Lähdin lopulta mukaan toimintaan kuntavaaleissa 2021. Minulle tärkeitä asioita ovat alueellinen tasa-arvo sekä mahdollisuus saada julkisia palveluita asuinpaikasta riippumatta. Ilmastonmuutoksen myötä myös ympäristö asiat puhututtavat…

  • 1
  • 2
  • Next

Arkistot

  • joulukuu 2025
  • syyskuu 2025
  • heinäkuu 2025
  • huhtikuu 2025
  • maaliskuu 2025
  • marraskuu 2024
  • elokuu 2024
  • kesäkuu 2024
  • helmikuu 2024

Kategoriat

  • Kyberturvallisuus
  • Otalampi
  • Vaalit
  • Vihdin kunta
  • Yleinen

Meta

  • Kirjaudu sisään
  • Sisältösyöte
  • Kommenttisyöte
  • .org
©2026 Henrik Olin | Theme by SuperbThemes