Skip to content
Henrik Olin
Henrik Olin

Olen Vihdissä asuva keskustalainen kuntapoliitikko sekä aktiivinen reserviläinen. Olen seurannut politiikka lapsesta saakka ja nähnyt keskustan ylä- ja alamäkiä. Lähdin lopulta mukaan toimintaan kuntavaaleissa 2021. Minulle tärkeitä asioita ovat alueellinen tasa-arvo sekä mahdollisuus saada julkisia palveluita asuinpaikasta riippumatta. Ilmastonmuutoksen myötä myös ympäristö asiat puhututtavat ja haluan vaikuttaa ympäristöteemoihin rakentavasti. Ihmisillä pitää olla mahdollisuus sovittaa normaali elämä ja ympäristöteemat yhteen. Taloudellisesti vahva Vihti takaa palveluita myös hieman sivummalle, mutta kaikkea ei kannata keskittää kuntakeskukseen. Arkeni kautta tunnen parhaiten lapsiperheiden asioita. Toimin kunnallisissa luottamustehtävissä kunnanvaltuutettuna sekä sivityslautakunnan jäsenenä.

  • Etusivu
Henrik Olin

Olen Vihdissä asuva keskustalainen kuntapoliitikko sekä aktiivinen reserviläinen. Olen seurannut politiikka lapsesta saakka ja nähnyt keskustan ylä- ja alamäkiä. Lähdin lopulta mukaan toimintaan kuntavaaleissa 2021. Minulle tärkeitä asioita ovat alueellinen tasa-arvo sekä mahdollisuus saada julkisia palveluita asuinpaikasta riippumatta. Ilmastonmuutoksen myötä myös ympäristö asiat puhututtavat ja haluan vaikuttaa ympäristöteemoihin rakentavasti. Ihmisillä pitää olla mahdollisuus sovittaa normaali elämä ja ympäristöteemat yhteen. Taloudellisesti vahva Vihti takaa palveluita myös hieman sivummalle, mutta kaikkea ei kannata keskittää kuntakeskukseen. Arkeni kautta tunnen parhaiten lapsiperheiden asioita. Toimin kunnallisissa luottamustehtävissä kunnanvaltuutettuna sekä sivityslautakunnan jäsenenä.

Sivistyslautakunnan valinta

Henrik Olin, 30.9.202530.12.2025

Vihdin kunnanvaltuusto aloitti uuden valtuustokauden 2.6.2025. Tämä oli ensimmäinen kerta kun sain osallistua varsinaisena kunnanvaltuutettuna valtuuston kokoukseen. Kokous venyi historiallisen pitkäksi (12,5 tuntia) ja maratonkokous oli Suomen kolmanneksi pisin kokous ja Vihdin valtuuston pisin kokous.

https://www.hs.fi/pkseutu/art-2000011280334.html

Valtuuston kokouksessa yritettiin valita lautakuntien kokoonpano uudelle valtuustokaudelle. Valinta osoittautui ””haastavaksi” koska lautakuntien sukupuolijakaumaa ei saatu lainmukaisesti jaettua. Laki vaatii, että lautakunnassa on naisia tai miehiä maksimissaan 60% /40 %. Valitettavasti vasemmisto aina esitti samaa sukupuolta olevan jokaiseen lautakuntaan jolloin sukupuolijakauma vääristyi.

Olin itse ehdolla sivistyslautakuntaan eikä lautakunnan kokoonpanoa saatu sovittua 2.6.2025 kokoontuneessa valtuustossa. Sama ongelma toistui myös 17.6.2025 kokoontuneessa valtuustossa. Tämän vuoksi edellisen valtuustokaudella valittu sivistyslautakunta jatkoi edelleen.

Lautakunta saatiin vihdoin valittua

Valtuusto kokoontui 29.9.2025 ja vihdoin alkoi valkoinen savu kohota valtuuston kokouksesta. Sivistyslautakunnan kokoonpanosta päästiin vihdoin sopuun ja uusi lautakunta saatiin nimitettyä. Pääsin siis lopulta sivistyslautakunnan jäseneksi. Lautakunnan kokoa kasvatettiin kahdella edustajalla ja näin saatiin sopu aikaiseksi. Lautakunnan koon kasvattaminen lisää lautakunnan kokouspalkkioiden määrää mutta joskus sopuun vaaditaan joustamista ja tätä keskusta- oikeiston edustajat tekivät vasemmiston suuntaan.

https://www.vihdinuutiset.fi/paikalliset/8886693

Minulla on koululainen ja päiväkotilainen kotona ja kuulunkin lautakunnan kohderyhmään. Pääsen vaikuttamaan ja oppimaan Vihdin kunnan varhaiskasvatuksesta sekä perusopetuksesta. Odotan mielenkiinnolla tulevaa lautakunnan työskentelyä.









Vihdin kunta Henrik OlinKunnanvaltuustoperusopetusSivityslautakuntaVarhaiskasvatusVihti

Artikkelien selaus

Previous post
Next post

Related Posts

Sivustoni on auki

10.6.202430.7.2025

Sain vihdoin konffattua oman sivustoni auki. Olen Vihdissä asuva keskustalainen kuntapoliitikko sekä aktiivinen reserviläinen. Olen seurannut politiikka lapsesta saakka ja nähnyt keskustan ylä- ja alamäkiä. Lähdin lopulta mukaan toimintaan kuntavaaleissa 2021. Minulle tärkeitä asioita ovat alueellinen tasa-arvo sekä mahdollisuus saada julkisia palveluita asuinpaikasta riippumatta. Ilmastonmuutoksen myötä myös ympäristö asiat puhututtavat…

Read More
Vihdin kunta

Kuntavaalitulos

18.4.202530.12.2025

Kuntavaalit on pidetty ja pulinat pois! Parasin omaa tulostani 59 äänellä verrattuna vuoden 2021 vaaleihin oman äänisaaliini ollessa 99 ja tulin valituksi Vihdin kunnan valtuustoon. Otan tuloksen vastaan nöyränä mutta innokkaana. En uskonut että tulen valituksi mutta ilmeisesti muut uskoivat. Kiitos luottamuksesta! https://www.holin.fi/vaalit/ehdolla-kuntavaaleissa/ Aion olla jatkossakin kuntalaisten tavoitettavissa ja jatkan…

Read More
Vihdin kunta

Länsirata pohdintaa

1.12.202530.12.2025

Vihdin kunnanvaltuusto kokoontui 1.2.2025 päättämään Länsiradan osakassopimukseen osallistumisesta. Aiemmin Turku ja Espoo olivat hyväksyneet osakassopimuksen ja Vihti oli vuorossa seuraavana. Kirjoittelin omista matkustajajuna kokemuksistani Vihdissä aiemmin kesällä.https://www.holin.fi/yleinen/matkustajaliikenne-hanko-hyvinkaa-radalla/ Osakasopimuksesta Länsiradasta on puhuttuu paljon polittiisien päättäjien keskuudessa jo usean vuoden ajan ja vihdoin tuli päätöksenteon aika. Kuntalaiset aktivoituvat asian suhteen mitä lähemmäksi…

Read More

Vastaa Peruuta vastaus

Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.

Arkistot

  • joulukuu 2025
  • syyskuu 2025
  • heinäkuu 2025
  • huhtikuu 2025
  • maaliskuu 2025
  • marraskuu 2024
  • elokuu 2024
  • kesäkuu 2024
  • helmikuu 2024

Kategoriat

  • Kyberturvallisuus
  • Otalampi
  • Vaalit
  • Vihdin kunta
  • Yleinen

Meta

  • Kirjaudu sisään
  • Sisältösyöte
  • Kommenttisyöte
  • .org
©2026 Henrik Olin | Theme by SuperbThemes