Skip to content
Henrik Olin
Henrik Olin

Olen Vihdissä asuva keskustalainen kuntapoliitikko sekä aktiivinen reserviläinen. Olen seurannut politiikka lapsesta saakka ja nähnyt keskustan ylä- ja alamäkiä. Lähdin lopulta mukaan toimintaan kuntavaaleissa 2021. Minulle tärkeitä asioita ovat alueellinen tasa-arvo sekä mahdollisuus saada julkisia palveluita asuinpaikasta riippumatta. Ilmastonmuutoksen myötä myös ympäristö asiat puhututtavat ja haluan vaikuttaa ympäristöteemoihin rakentavasti. Ihmisillä pitää olla mahdollisuus sovittaa normaali elämä ja ympäristöteemat yhteen. Taloudellisesti vahva Vihti takaa palveluita myös hieman sivummalle, mutta kaikkea ei kannata keskittää kuntakeskukseen. Arkeni kautta tunnen parhaiten lapsiperheiden asioita. Toimin kunnallisissa luottamustehtävissä kunnanvaltuutettuna sekä sivityslautakunnan jäsenenä.

  • Etusivu

Ehdolla kuntavaaleissa

Henrik Olin, 1.3.202530.12.2025

Maailmanpolitiikan ollessa murroksessa ja kansainväisten suhteiden muuttuessa suoraksi tosi tv ohjelmaksi , voit itse vaikuttaa kenelle annat äänesi kuntaavaaleissa 😉

Päättäjänä en tarjoa toiminnassani suurta viihdettä tai henkeäsalpaavia juonenkäänteitä🤡 Keskityn ennemmin hoitamaan kuntalaisten asioita. ✊

Huhtikuun kuntavaaleissa valitaan uudet päättäjät hoitamaan mm. seuraavia kuntalaisten asioita.

👉 Koulutus ja varhaiskasvatus

👉Ympäristöpalvelut

👉Turvallisuus ja varautuminen

👉Maankäyttö ja kaavoitus.

Minulle läheisiä teemoja ovat turvallisuus ja varautuminen sekä varhaiskasvatuksen asiat. Unohtamatta kulttuuri-, nuoriso-, kirjasto- ja liikuntapalveluita 📗⚽️

Olen toiminut tällä valtuustokaudella Hyvinvointilautakunnan vpj:nä sekä varavaltuutettuna.

Päättäjillä on hyvä olla näkökulmaa myös haja-asetusalueen elämään. En olisi kaksi vuotta sitten uskonut, että koululaisten susikyydeistä puhuttaisiin Vihdissä 🐺

Nyt kannattaa äänestää , demokratia ei ole itsestäänselyys.

Olen pitkään seuraillut politiikkaa ja kirjoittelein analyysiä viime vuoden Eurovaaleista.

Vaalit Henrik OlinKirjastoKoulutusKuntavaalitVarautuminenVihti

Artikkelien selaus

Previous post
Next post

Related Posts

Vaalit

Vihdin teatterin avustuksesta

20.3.202530.7.2025

Laadin oheisen vastineen liittyen Vihdin uutisten artikkeliin, Vihdin teatterin avustushakemuksesta (VU 19.3) https://www.vihdinuutiset.fi/paikalliset/8354165 Otan kantaa asiaan hyvinvointilautakunnan varapuheenjohtajana ja toimin kyseisen pykälän ajan kokouksen puheenjohtajana. Hankala taloudellinen tilanne näkyy hyvinvointilautakunnan avustushakemusten määrän lisääntymisenä, mutta jaettavat avustukset eivät ole nousseet samassa suhteessa.  Lautakunta käyttää avustuspäätöksissään hakemuksessa annettuja tietoja päätöksen pohjina. Julkisen…

Read More
Kyberturvallisuus

Informaatiovaikuttaminen

12.8.202430.12.2025

Britannian mellakat ovat nostaneet esiin ulkomailta masinoidun vihamielisen informaatiovaikuttamisen. Heinäkuun lopussa tapahtui kansalaisia järkyttänyt puukkohyökkäys, jossa sai surmansa kolme lasta. Pian tapahtuman jälkeen alkoi sosiaalisen median alustoilla levitä väärää tietoa hyökkääjän taustasta ja motiiveista. Tämä johti mellakoihin, jossa tuhottiin omaisuutta ja hyökkäiltiin polisia vastaan. Kansalaisia järkyttänyt ja tunteisiin vaikuttanut tapahtuma…

Read More

Mietteitä toisesta kierroksesta

1.2.202430.12.2025

Itsensä maaseudun asukkaaksi luokittelevaksi ja nyt liikkuvaksi äänestäjäksi joutuneena, pitäisi löytää kohde äänelleni. Presidentinvaalien toisen kierroksen käynnistyessä tiellä kulkeva äänestäjä ei ole jäänyt huomioitta. Olen kohdannut vuolaita vetoomuksia, sekä erittäin vilipittömiä argumentteja kahden jäljellä olevan ehdokkaan paremmuudesta. Tämä on hämmentävä tilanne, koska yleensä itse toimin oraakkelina muille, kertomassa ketä pitäisi…

Read More

Vastaa Peruuta vastaus

Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.

Arkistot

  • joulukuu 2025
  • syyskuu 2025
  • heinäkuu 2025
  • huhtikuu 2025
  • maaliskuu 2025
  • marraskuu 2024
  • elokuu 2024
  • kesäkuu 2024
  • helmikuu 2024

Kategoriat

  • Kyberturvallisuus
  • Otalampi
  • Vaalit
  • Vihdin kunta
  • Yleinen

Meta

  • Kirjaudu sisään
  • Sisältösyöte
  • Kommenttisyöte
  • .org
©2026 Henrik Olin | Theme by SuperbThemes